Musiikki voi antaa sisällölle juuri oikean sävyn

Tuskin kukaan voi kieltää, että musiikki vaikuttaa voimakkaasti tunteisiin ja mielialoihin. Ja kun tarkoitus on tuottaa yritysten brändäysvideoita, mainoskampanjoita, televisiomainoksia tai tuotejulkaisua ennakoivaa mainontaa YouTubeen, oikean musiikin valinta on olennainen osa visuaalisen kerronnan henkiin herättämistä.

Etkö tiedä mistä aloittaisit? Jotta luova työsi pääsisi hyvään alkuun, esittelemme tässä muutaman mielestämme parhaan esimerkin siitä, miten musiikki voi tehostaa videon viestiä: joukossa on sekä Clio-palkittuja mainoksia että vaatimattomampaa liikkuvaa grafiikkaa.

Suuryrityksen videomainonta

”The Game Before the Game” on vaikuttava kampanja, joka mainostaa Beats by Dr. Dre -kuulokkeita. Videossa on hieno jalkapalloaiheinen tarina, jonka tähtenä on brasilialainen huippujalkapalloilija Neymar Jr. Mainoksen ytimenä on musiikki, ja Beats-kuulokkeet näkyvät joka käänteessä – mutta niitä ei varsinaisesti mainita koskaan. Jos epäilet musiikin tehoa visuaalisen kerronnan moottorina, kokeile katsoa video ilman musiikkia.

R/GA:n tuottama viiden minuutin spotti (jonka äänimaailmasta vastasi Inner Circle Sound) esitettiin maailmancup-turnausten aikana, ja se voitti aikanaan Clio-palkinnon.

”Koska Beats on musiikkialan yritys, sille ei myöskään ollut ongelma tehdä mainokseksi jättimäisen mittakaavan musiikkivideota.” kertoo Adweek-lehden arvio. ”Tähdille vain kuulokkeet päähän ja menoksi.”

Minuutin mainospätkä

The North Facen minuutin mittainen Your Land: See For Yourself -mainos, on monella tapaa Beats-kuulokkeiden kampanjan täydellinen vastakohta. Mainoksessa soi rento versio Woody Guthrien folk-klassikosta This Land Is Your Land.

Tämä Mekanism-toimiston tuottama video on myös voittanut Clio-palkinnon, ja toisen esimerkkimme tavoin sekään ei toimi ilman ääniraitaa.

The North Face -brändin kampanja käynnistettiin yhteistyössä Yhdysvaltain sisäministeriön kanssa ja tarkoituksena oli tukea 21st Century Conservation Service Corps -ympäristöhanketta. Yritys lahjoitti kampanjaan 250 000 dollaria, ja lisäksi yli puolet kappaleen jokaisen latauskerran tuotosta.

”The North Face halusi laajentaa yrityskuvaansa piinkovan seikkailutuotebrändin ulkopuolelle.” kertoo Mekanism-toimiston verkkosivusto. ”Monimediakampanjan ja TV-mainonnan avulla saimme ihmiset innostumaan ulkoilusta ja tutkimusretkeilystä niin betoniviidakossa kuin todellisissakin aarniometsissä.”

Selitysvideo

Usein kustannustehokkain tapa välittää viesti on laatia selitysvideo tai animoitu valkotauluesitys. Molemmissa tapauksissa musiikki voi muuttaa tavallisen videon joksikin aivan muuksi.

Valkotaululla toteutetun suolakeksimainoksen ei uskoisi olevan kovin viihdyttävä. Mutta hyvä animaatio yhdistettynä rentoon musiikkiin antaa tulokseksi kiinnostavan puoliminuuttisen.

Musiikin ei kuitenkaan tarvitse olla pääosassa. Esimerkiksi PG&E (Kaliforniassa toimiva suuri kaasu- ja sähköyhtiö) käytti aurinkosähkön laskutuspalvelunsa mainoksessa taustamusiikkia hienovaraisena linkkinä viestiinsä. Tässä tapauksessa avainsana on hienovaraisuus.

PG&E-yhtiön mainosspotin tuotti IdeaRocket sanfranciscolaisen mainostoimisto Brainchildin toimeksiannosta, ja sen taustalla kuullaan vihellystä ja vaimeaa kitaransoittoa. Tarkoitus on herättää mielenkiintoa ja rytmittää kerrontaa.

IdeaRocketin luova johtaja William Gadea kertoo, että rojaltivapaa musiikki ”kiteyttää täydellisesti sen huolettoman ja leikkisän tunnelman, jota tavoittelimme.”

Valkotauluanimaatio

Toinen esimerkki IdeaRocketin New Yorkissa toimivalta animaatiostudiolta on tuotettu torontolaiselle Grip Ltd. -mainostoimistolle. Kyseessä on puolen minuutin valkotauluanimaatio, joka mainostaa Breton Bean Crackers -suolakeksejä.

Valkotaululla toteutetun suolakeksimainoksen ei uskoisi olevan kovin viihdyttävä. Mutta hyvä animaatio yhdistettynä rentoon musiikkiin antaa tulokseksi kiinnostavan puoliminuuttisen. (Mainoksen rojaltivapaa taustamusiikki saatiin Shutterstock-yhtiöltä PremiumBeat.)

”Halusimme välittää ajatuksen siitä, että keksien takana on rakkautta ja tiedostavuutta, ja musiikki sopi juuri antamaan tunteen uuden luomisesta.” kertoo Gadea.

AdWeek-lehden mukaan ”Muusikkojen ja mainostajien yhteistyö on muuttunut perustavanlaatuisesti viime vuosikymmenen aikana.” ”Ensinnäkään, brändit eivät enää pärjää käyttämällä hilpeää tunnusmusiikkia. Sen sijaan ne pyrkivät löytämään kappaleita, jotka kertovat tarinoita, herättävät muistoja ja luovat aidon yhteyden ihmisiin.”

Näin voimme auttaa tiimiäsi

Punaisella merkityt kentät ovat pakollisia tai epäkelpoja

Kiitos

Olemme vastaanottaneet pyyntösi. Asiantuntijamme ottaa pian yhteyttä.