Viisi yleistä harhaluuloa arkistosisällöstä

Olemme kaikki nähneet käsittämättömän outoja valokuvia. Ne ovat suorastaan naurettavia. Ne esittävät tilanteita, joissa ei ole mitään järkeä. Tai mitäänsanomattomia maisemia ja aiheita. Ne hyppäävät silmille, kun sitä vähiten odottaa, ja jättävät katsojan hämmentyneeksi.

On totta, että arkistosisältö on tämän vuosisadan tyyppi-ilmiö. Se on erottamaton osa Internetiksi kutsumaamme kiehtovaa informaatiokoneistoa. Mutta vaikka “arkisto” kuulostaa joistakin kirosanalta, arkistosisältö on myös monen luovan alan ammattilaisen salainen ase.

Huolimatta Internetin syövereistä löytyvästä suoraan sanoen eriskummallisesta arkistosisällöstä – ja sen lähettämistä omituisista viesteistä – arkistosisältö sinänsä on kunnioitettava ilmiö. Sitä näkee monissa parhaissa televisio-ohjelmissa sekä tunnetuimmissa mainoksissa. Monet meistä käyttävät sitä ja me kaikki kulutamme sitä, usein edes tajuamatta, miten yleistä se on. Miksi siis niin monella on ennakkoluuloja arkistosisällöstä ja sen laadusta?

Uskoisitko, että monet parhaista televisio-ohjelmista hyödyntävät sekä arkistovalokuvia että arkistovideota?

Seuraavassa käsitellään viittä yleistä arkistosisältöä koskevaa harhaluuloa – ja kerrotaan, miksi arkistosisältöön kannattaisi tutustua tarkemmin.

Harhaluulo 1: Arkistosisältö ei ole laadukasta

Uskoakseni useimmat voivat allekirjoittaa sen, että valokuvaus, grafiikka ja sivustosuunnittelu ovat kehittyneet viime aikoina valtavaa vauhtia. Toisin sanoen, myös arkistosisällössä on tapahtunut sukupolvenvaihdos. Jos tutustut Internetin moniin kuvia tarjoaviin sivustoihin, löydät varmasti häikäisevän laadukasta sisältöä. Oletko vieläkin epävarma? Tutustu sivuumme 40 kuvaa, jotka muuttavat käsityksesi arkistovalokuvista ja saat aivan uuden näkökulman saatavilla olevien kuvien laatuun.


Harhaluulo 2: Arkistosisältö esineellistää naisia

Voit varmasti löytää paljon arkistosisältöä, joka ei esitä naisia parhaassa mahdollisessa valossa – mutta sama pätee myös miehiin. Ratkaisu on löytää helmet roskan seasta (ja niitä on paljon). Opettele seulomaan lähdemateriaalisi ja sivuuta stereotyyppinen materiaali. Suuryhtiöt, kuten Ernst & Young, Johnson & Johnson ja IBM, ovat vaikuttaneet merkittävästi siihen, miten naisiin suhtaudutaan työelämässä, ja tämä muutos näkyy myös arkistosisällössä.


Harhaluulo 3: Kukaan ei käytä arkistosisältöä

Olemme eri mieltä. Uskoisitko, että monet parhaista televisio-ohjelmista hyödyntävät sekä arkistovalokuvia että arkistovideota? Oletko katsonut esimerkiksi HBO:n Game of Thronesia tai The Leftovers -sarjaa? Tämä kertookin jo kaiken. (Toisin sanoen: todistusaineisto puhuu puolestaan.)


Harhaluulo 4: Arkistosisältö ei ole tarpeellista

Tarvitsemme sisältöä, ja tarvitsemme sitä nopeasti. Arkistosisältö on nopeasti ja helposti saatavilla, minkä vuoksi sen käyttö on kätevää luovan työn tekijöille, suuryhtiöille ja oikeastaan kenelle tahansa. Jo pelkästään mainostoimistot käyttävät runsaasti rahaa arkistosisältöön. Kun budjetti ei veny räätälöityihin valokuviin, kuvauspaikan valmisteluun, rekvisiittaan, mallien palkkioihin ja tuotantoon, laadukas arkistosisältö on mainostajan luotettava ja aina valmis työkalu.


Harhaluulo 5: Hyvän arkistosisällön löytäminen on liian työlästä

Ymmärrämme ongelman. Kun haluat löytää kunnollisen kuvan ruskeasta luppakorvaisesta koirasta ja punaisesta vesikupista, kymmenien, tai pahimmassa tapauksessa satojen, sivujen selaaminen käy silmien päälle. Totta kai. Mutta riippumatta siitä, etsitkö toimituksellista sisältöä, staattisia kuvia, videoleikkeitä tai jotain muuta, jos tarkoituksesi on löytää laadukasta varastosisältöä intuitiivisella hakutoiminnolla, varmista, että etsit oikeasta paikasta. Tärkein vinkki: Varmista, että kaivat kultaa sieltä, missä sitä on eniten.

Näin voimme auttaa tiimiäsi

Punaisella merkityt kentät ovat pakollisia tai epäkelpoja

Kiitos

Olemme vastaanottaneet pyyntösi. Asiantuntijamme ottaa pian yhteyttä.